torstai 28. marraskuuta 2013

Onnea on läheiset.









Lumet ovat tulleet ja menneet. Nyt sitten ulkona tosi liukasta pikku pakkasen myötä, ja aikas pimeää. Tosin kaupungille ovat laitelleet jouluvaloja ja on niitä jo monella kodissakin. Vaikka ystäväni ovat välillä huolissaan, kun minulla puuhaa riittää läheisten kanssa, niin silti tuntuu, että rauhallisesti Joulunaikaa kohti mennään. Nyt on se ikä, keski-ikä, että vanhemmat ja lapsenlapset tarvitsevat minua. Tuntuu hyvältä, että voi auttaa. Kyllä se on niin, että antaessaan saa. Olen kiitollinen läheisistäni.

Kotipaikkakunnalla käydessä tein aarre-löydön kirpparilta; tuon valkoisen himmelin. Nyt en haikaile enää Pentikin himmelin perään: tuo sopii minulle oikein hyvin; on käsityönä tehty, kierrätetty, arvokas sellaisena, oli edullinen ja kaunis: sopii siis meidän kotiin.

Olen aina ihaillut tyttärieni taitoa tehdä upeita lahjapaketteja; tänä vuonna olen itsekin kokeillut, josko osaisin. Samoin askarteluja olen vähän myös kokeillut. Nuorin lapsista tykkää leipoa; olen saanut maistella jo Joulutorttuja, pullaa ja kääretorttua. Vanhimmat pojatkin tuntuvat päässeen tämän syksyn aikana mukavasti elämässä eteenpäin. Ja kun lapset ovat onnellisia, äiti on myös.

Onni on omistaa vanhemmat, sisarukset, lapset, lastenlapset, miniät ja vävyt ja ystävät. Elämä on niin rikasta kaikissa muodoissaan. Sairauksien keskelläkin löytyy paljon ilonaiheita.

Enkeleitä siis läheisteni elämään ja sinulle myös, joka tätä blogiani katselet.

"Toivo", höyhensiipi,
asettuu sielun oksalle,
laulaa sanatonta laulua
lakkaamatta, aina-
(Emily Dickinson)

torstai 14. marraskuuta 2013

Tekemistä riittää.









 






Reilussa viikossa ehtii tapahtua paljon. Vanhin tytär kävi viikonloppuna täällä kolmen lapsensa kanssa. Yhdessä sitten kävimme jälleen minun kotikonnuillani. Tavattiin isä ja äiti. Isä on käynyt vuodesta 1961 hirvimetsällä, nyt taisi olla ensimmäinen vuosi, kun jäi väliin. Äiti jaksaa aina laittaa hyvät ruoat ja ihailtiin jälleen käsitöitä, mitä äiti tehnyt; kutoen ja ristipistoin tehden neulalla. 

Vähitellen Joulu hiipii tänne miun omaan kotiin. Nautin tunnelmasta, jonka tekevät kynttilät ja tänä vuonna puna-valkoiset värit. Kuumaliimapistooli pitää hommata ja sitten askarrella nuista kävyistä jotain kaunista. En ole ruoka- enkä siivousihmisisä, mutta tykkään laitella esille kaikkea kivaa ja kaunista, osin itsetehtyä.

Nuorimmainen on innostunut kotitaloustunneilta oppimastaan pullan leipomisesta. Työkaverin sanoin; joku saa hänestä sitten muutamien vuosien päästä hyvän miehen. Osaa kotihommiakin. Ja maistuu ne pullat äidillekin!

Ystävättäreni täytti vuosia ja kakkukuva hänen luotaan. Kotona olen siivoillut kaappeja ja laittanut tavaroita kierrätykseen; hyvä mieli siitä, että joku toinen ilahtuu minulle turhiksi jääneistä vaatteista (lue pieneksi jääneistä) ja sisustustavaroista.

Nyt vapaapäivä samoin huomenna. Katotaanpas, mitä sitä keksinkään!


tiistai 5. marraskuuta 2013

Vapaa viikonloppu vai "vapaa viikonloppu" ?










Vapaa viikonloppuni olikin tosi kiireinen. Perjantaina ja sunnuntaina ahkeroimme siskoni kanssa siivoustalkoissa, kun samalle viikonlopulle sattui kahden läheisen muuttopuuhat. Minä olen laiska siivoamaan; sisko taas jo pienenä heilui aina rätti kädessä ja minä olin nenä kiinni kirjassa. Vieläkin sama jatkuu, mutta semmoinen "orja-piiskuri" tuo siskoni on, että puhdasta tuli. Tosin sen verran aika loppui kesken, että ikkunat jäi molemmissa asunnoissa uusien asukkaiden pestäväksi.

Lauantaina kävimme pienellä sukulaisporukalla vanhempia tapaamassa. Molemmille veimme kukkakimput ilahduttamaan heitä vielä senkin jälkeen kun me poistuimme paikalta.

Pikku-veli teki Halloweeni -tulet... vähänks pelättiin, että syttyy koko metsä palamaan, mutta veli osasi hommansa. Muistelimme lapsuutta yhdessä siskon ja äidin kanssa. Silloin isä teki "Juhannus-tulet" pellolle ja se himpun verran karkasi käsistä. Tuolloin saatiin naapuriapua ja palo saatiin rajattua loistavasti kulotetuksi pelloksi.

Kotimatkan varrella olisin halunnut ottaa monta kuvaa; kamerasta loppui akku ja sain vain tuon lammen ympäristöineen taltioitua. Näkee, että loppusyksyssä mennään. Muu porukka oli onnellinen siitä kameran akun loppumisesta. Mokomatkin!

Toiseksi nuorin lapsenlapsi (yksi viidestä) oli mukanamme lapsuudenkodissa, miten mukavalta kuulostaa: Iso-Mummola, Iso-Pappa ja Iso-Mummo. Yleensä melko vilkas pieni neiti oli reissussa hyvin rauhallinen, taisi hieman ujostellakin! Ja miten hyvin Iso-Mummon ruuat hänelle maistuivatkaan; meistä muista nyt puhumattakaan!

Yritän pitää kunnostani huolta; käyn aina kun vain ehdin kuntosalilla eli 2 tai 3 kertaa viikossa. Ystävättäreni jaksaa aina pilailla tuosta mun Turkista ostamastani laukusta: minä mikään Puuma ole! Vaikka ystävättärellä onkin jokin tommoinen assosiaatio asiasta. Son mummin treenikassi!

Ja pitänee minun imuroida täällä kotonoakin. Tuossa tuo imuri seisoo ja odottaa ja kuvassa taustalla näyttää lukevan ikkunassa: muista elää. No kyllä - elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

"Armeliaisuus ja epäonnistumisen anteeksiantaminen itselle
ovat tärkeimpiä asioita elämänmuutoksen aikaansaamiseksi.
Vasta kun ihminen on myöntänyt ongelman olemassaolon ja
hyväksynyt sen, hän voi muuttua.
Muutos syntyy heittäytymisen, antautumisen ja periksi antamisen kautta."
-Ote Sirpa Palokarin kirjasta Armollinen itsekuri-

Fiksuja sanoja, niihin mukava lopettaa ja lähteä juomaan Nalle Puh -mukista
maitokahvia (sitä lasten kahvia eli puolet maitoo ja puolet kahvii)
Oiva Toikan punaisen Kastehelmi kynttilä-lyhdyn äärellä. Huomasin, että ollaan melkein
saman ikäisiä Kastehelmen kanssa, Hän mua vuoden vanhempi. Aika vanhoja
ollaan molemmat, silti aika hyvin säilyneitä! Hehhee!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Joulua odotellessa









Tykkään Joulun tunnelmasta. Laitoin jo kammariini tähtivalon. Ulko-ovessa sydänkranssi enkelinkera toivottaa kaikki tervetulleiksi meille. Parveke sai Joulun väriä; punaista ja valkoista.

 Kävin koiran kanssa kävelyllä eilen tonttu- metsässä ja samalla keräsin mustikan ja puolukan varpuja, käpyjä ja oksia. Katsotaan, keksinkö niistä mitään vai pidänkö tuollaisenaan esillä jollakin tapaa. Joku kerta pitää viedä lastenlapset sinne: se on jännä paikka; tiedä milloin tontun punainen hiippa vilahtaa puun takaa...

Haluan fiilistellä talven ja Joulun tunnelmissa piiitkäään: kaikki eivät tätä ymmärrä, mutta so what? Ensilumi on sulanut pois, on taas aika mustaa ja synkeää. Odotan siis lunta, mutta fillarointi on kivampaa, kun ei ole liukasta. 

Jouluun on 2 kk - toisaalta pitkä aika - toisaalta tosi lyhyt. Mietin, missä ja millä porukalla Joulua tänä vuonna vietämme? En suunnittele tarkkoja aikatauluja, sillä elämässä voi tapahtua vielä paljonkin. Jää nähtäväksi. 

tiistai 22. lokakuuta 2013

Vapaapäivä









Vapaapäivä, heräsin jo klo 6. Päivään on mahtunutkin paljon. Ensin kävelin tunnin verran ostamaan itselleni uuden menopelin, löytyikin kätevä käytetty fillari. Päiväunoset välillä ja sitten lähdettiin siskon kanssa kaupungille. Fillari sai valot ja kunnon lukon. Shoppailtiin pikkuisen - sillai sopivasti, vähän punaistakin jo, Joulua ajatellen.

Puheluita, puheluita; niitä tuli tänään soitettua ja vastattua paljon. Iltapäivä menikin sitten poliklinikalla läheisten kanssa. Muut lähdettiin kotio, yksi jäi sinne ainakin huomiseen. Tunnetasolla olen käynyt aika monenlaista tunnetta läpi tänään: päällimmäisenä kuitenkin kiitollisuus ja toivo; onneksi meillä on hyvä terveyden- ja sairaanhoito.

Sisko innosti minutkin luovuttamaan verta, hänellä jo 40 kerta; hienoa sisko, vähänks oon ylpee hänestä! Luovutuspaikka oli nostalginen talo, jossa tapasin yli 30 vuotta sitten lapsosteni isukin. Oli silloin vähän erilainen meininki talossa kuin tänään.

Nuorimmainen lähti kavereitten + yhden kaverin papan kanssa mökille, joten ilta kuluu minulla koiran kanssa kaksin tekemättä mitään ihmeitä. Pitää antaa elimistön rauhassa tehdä ½-litraa verta sen tänään lahjoittamani tilalle. Jos kynttilöitä polttelisi, mitiskelisi, ehkä vähän telkkaria tai sitten lukemista. Pentikin Joulukuvastonkin voisi kurkistaa läpi.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Ensilumi satoi 18.10.2013






Olen kesä-ihminen, mutta  saa se ensilumen tulo hymyn suupieliin. Olin kuntosalilla, kun huomasin satavan; hihkaisin spontaanisti; "hei nyt sataa lunta!" Kukaan ei kommentoinut mitenkään. Höh! Mutta ei sen väliä. Kävelin sateenvarjon alla kotiin, sillä kyllä se aika märkää oli. Hauskaa oli ropsutella sateenvarjosta lumet pois. Ja maailma tuntui saavan kummasti valoa, kun tumma maa peittyi valkoiseen vaippaan. 

Monet miettivät talvirenkaiden vaihtoa, minulla ei niitä huolia. Autottomuus välillä harmittaa, mutta esimerkiksi nyt olen tyytyväinen, ettei tarvitse miettiä talvigumeja. Omat jalat toimii ja on VR ja bussit. Hyötyliikuntaa tulee enemmän, säästyy roposia ja kait se ekologinenkin puoli pitää muistaa. Haluaisin laittaa jo jouluverhot ja  jouluisia värejä, mutta nuorimmaiseni teilasi ajatuksen; vasta marraskuun viimeisinä tai joulukuun ekoina päivinä saisi hänen mielestään niin tehdä. Katsotaan, pystynkö odottamaan.